Geenitutkimukset
Linssiluksaatiogeenitesti

Lancashire heelerien kasvattajilla ja omistajilla on käytettävissään Animal Health Trustin Iso-Britanniassa kehittämä geenitesti, jolla on tunnistettavissa koiran geneettinen riski sairastua linssiluksaatioon. Ei kuitenkaan ole täyttä varmuutta, että kaikki lopulta koiran linssin luksoitumiseen johtavat muutokset aiheutuisivat juuri tästä testillä tunnistettavasta mutatoituneesta geenistä, mutta käytettävissä on ainakin yksi työkalu linssiluksaation vastustamiseen.

CEA-geenitesti

Lancashire heelerillä tavataan CEA:ta. CEA:ta, ainakin sen lievintä CRD/CH-muotoa, aiheuttava geeni on paikallistettu ja geenitestin tekeminen koiralle on mahdollista Yhdysvalloissa sijaitsevassa Optigen-laboratoriossa.

Kaihi- ja epilepsiatutkimukset

Lancashire heelereiltä kerätään verinäytteitä Helsingin yliopiston ja Folkhälsanin tutkimuskeskuksen yhteiseen koirageenitutkimukseen, koirageenitutkimuksen osalta heelerit ovat mukana kaihi- ja epilepsiatutkimuksissa. Koirageenitutkimuksen näytteitä on mahdollista käyttää hyväksi myös alla mainituissa monimuotoisuustutkimuksissa. Tietoja tutkimuksesta ja järjestettävistä näytteenottotilaisuuksista löytyy koirien geenitutkimuksen–kotisivulta.

Jalostusyhdistelmän monimuotoisuuden kartoittaminen geenitestillä

Jalostusyhdistelmää suunniteltaessa eivät partnerien sukutaulut tai suunnitellun yhdistelmän sukusiitosprosentti kerro todellisuutta siitä, kuinka paljon ajatelluilla partnereilla on toisiinsa verraten geneettistä monimuotoisuutta, erityisesti koiran immuniteeettiin ja terveyteen vaikuttavalla DLA-geenialueella. Jos narttu ja uros ovat molemmat samaa genotyyppiä, pennut perivät vanhemmiltaan vain samat geenimuodot ja tämä vain kaventaa linjan ja rodun perimää ja saattaa uhata myös koko rodun terveyttä.

Nyt on mahdollista tutkia ajatellun yhdistelmän geneettistä monimuotoisuutta Cenoscoper -laboratoriossa Suomessa, jossa testin tekemisessä käytetään koirageenitutkimukseen jo toimitettuja verinäytteitä. Ennen astutusta on mahdollista verrata nartun ja 2-3 sulhaskandidaatin geenejä toisiinsa, ja valita sulhasista se, jonka perimä olisi mahdollisimman heterogeeninen suhteessa narttuun (eri perimä olisi mahdollisimman erilainen, ts. eri alleeleja olisi mahdollisimman paljon). Näin on mahdollista varmistaa mahdollisimman paljon uusia erilaisia geeniyhdistelmiä tuleville pennuille.

Jos Sinua kiinnostaa ajatellun yhdistelmän DLA-monimuotoisuuden testaaminen, saat lisätietoja Genoscoper- laboratorion sivuilta.

ylös