Luonnetestitulokset

LTE2014C2
Luonnetestin tarkoitus on arvioida ja kirjata koiran käyttäytyminen tilanteessa, joissa sen hermosto joutuu rasitetuksi. Testitulosta voidaan hyödyntää koiran luonnekuvan määrittämiseen ja koulutuskelpoisuuden arviointiin. Testitulos antaa myös viitteitä koiran jalostuskelpoisuudesta rotujärjestöille ja kasvattajílle.

Mitä on luonnetesti?
Luonnetesti on koiran luonteen virallinen testaus ja siten se on ainutkertainen ja vain tietyin edellytyksin uusittavissa.Se ei ole koe eikä kilpailu. Vaikka lopputulos on pisteytetty, on tärkeämpää katsoa lomakkeesta se, mitä koirasta kerrotaan. Testin loppupistemäärä on merkitsevä vain, jos testi on rodulle valionarvon edellytys tai jos se on vähemmän kuin +75 pistettä, jolloin testin saa uusia. Seurakoiralle on tärkeää, että koira on tasapainoinen ominaisuuksiltaan. Tasapainoinen, pienellä määrällä kaikkia ominaisuuksia varustettu seurakoira on iloinen ystävä, joka turvaa mielellään laumaansa ja viihtyy sen parissa. Harrastuskoiralta voidaan kuitenkin odottaa enemmän luonteen vahvuutta ja silloin tärkeimpiä ominaisuuksia ovat hyvät hermot, toimintakyky ja tasapainossa oleva vilkkausaste eli temperamentti.

Millä roduilla on osallistumisoikeus?
Osallistumisoikeus on Kennelliiton tai sen hyväksymään koirarekisteriin merkityillä puhdasrotuisilla koirilla, jotka ovat vähintään kahden ja alle seitsemän vuoden ikäisiä sekä Kennelliiton määräysten mukaisesti rokotettuja ja tunnistusmerkittyjä. Kivesvikainen uros saa osallistua testiin.

Mikä on testin tarkoitus?
Luonnetestin tarkoitus on arvioida ja kirjata koiran käyttäytyminen tilantessa, joissa sen hermosto joutuu rasitetuksi. Testitulosta voidaan hyödyntää koiran luonnekuvan määrittämiseen ja koulutuskelpoisuuden arviointiin. Testitulos antaa myös viitteitä koiran jalostuskelpoisuudesta rotujärjestöille ja kasvattajílle.

Luonne on koiran keskeisin ominaisuus. Hyväluonteinen, kaikin tavoin rodunomainen koira on jokaisen kasvattajan tavoite – tai ainakin pitäisi olla. Hyväluonteisen koiran kanssa voi harrastaa, tehdä töitä tai muuten vaan elellä ja elämä on mallillaan. Jos koiran luonne kuitenkin sisältää epämiellyttäviä ominaisuuksia, esimerkiksi liikaa aggressiivista reagointia ympäristöön päin, ei elämä sellaisen koiran kanssa ole hauskaa eikä tyydyttävää.

Luonnetestissä saadaan tietoa koirayksilön käyttäytymisestä sille suoritettujen erikoiskokeiden kautta. Saatua tietoa voi hyödyntää koiran koulutukseen, tietoa voi verrata rodun omaan luonneprofiiliin ja tietoa voi käyttää jalostusyhdistelmiä suunniteltaessa. Rotuyhdistyksillä on paljon tehtävää luonnetestitulosten arvioinnissa ja luonneprofiilien laatimisessa, mutta työ kannattaa, jos halutaan saada tietoa suomalaisen koirapopulaation luonnekuvasta ja sen mahdollisista muutoksista.

Miten testiin pääsee?
Eri puolilla Suomea järjestettävien luonnetestien ilmoittautumistiedot löytyvät Palveluskoiraliiton sivuilla olevasta koekalenterista.

Heelereiden luonnetestitulokset kautta aikain
171 kpl / päivitetty 17.1.2017

OSA-ALUEIDEN SELITYKSET
Osa-alueiden ihannearvosanat lihavoituna (jalostuksen tavoiteohjelma JTO 2017-2021)
Tulosten määrät ja osa-alueiden prosenttiosuudet on merkitty punaisella.
Tulokset on laskettu syksyn 2016 tilanteen mukaan (147 kpl).

I TOIMINTAKYKY ( kerroin 15) 69% ihannearvosanassa, 31% muu arvosana
+3  Suuri
+2  Hyvä 22 koiraa (15%)
+1a  Kohtuullinen 76 koiraa (52%)
+1b Kohtuullisen pieni 3 koiraa (2%)

-1  Pieni 45 koiraa (30%)
-2  Riittämätön 1 koira (1%)
-3  Toimintakyvytön

II TERÄVYYS (kerroin 1) 97% ihannearvosanassa, 3% muu arvosana
+3  Kohtuullinen ilman jäljelle jäävää hyökkäyshalua 47 koiraa (32%)

+2  Suuri ilman jäljelle jäävää hyökkäyshalua 4 koiraa (2%)
+1a  Pieni ilman jäljelle jäävää hyökkäyshalua 88 koiraa (60%)
+1b Koira joka ei osoita lainkaan terävyyttä 7 koiraa (5%)

-1  Pieni jäljelle jäävin hyökkäyshaluin
-2  Kohtuullinen jäljelle jäävin hyökkäyshaluin 1 koira (1%)
-3  Suuri jäljelle jäävin hyökkäyshaluin

III PUOLUSTUSHALU (kerroin 1) 79% ihannearvosanassa, 21% muu arvosana
+3  Kohtuullinen, hillitty 62 koiraa (42%)

+2  Suuri, hillitty 8 koiraa (6%)
+1  Pieni 55 koiraa (37%)
-1  Haluton 21 koiraa (14%)
-2  Erittäin suuri
-3  Hillitsemätön 1 koira (1%)

IV TAISTELUHALU (kerroin 10) 69% ihannearvosanassa, 31% muu arvosana
+3  Suuri 25 koiraa (17%)

+2a  Kohtuullinen 70 koiraa (48%)
+2b Kohtuullisen pieni 6 koiraa (4%)

+1  Erittäin suuri 2 koiraa (1%)
-1  Pieni 37 koiraa (25%)
-2  Riittämätön 7 koiraa (5%)
-3  Haluton

V HERMORAKENNE (kerroin 35) 92% ihannearvosanassa, 8% muu arvosana
+3  Tasapainoinen ja varma
+2  Tasapainoinen 8 koiraa (6%)
+1a  Hieman rauhaton 127 koiraa (86%)
+1b Hermostunein pyrkimyksin 5 koiraa (3%)
-1  Vähän hermostunut 7 koiraa (5%)
-2  Hemostunut
-3  Erittäin hermostunut

VI TEMPPERAMENTTI (kerroin 15) 71% ihannearvosanassa, 29% muu arvosana
+3  Vilkas 64 koiraa (44%)

+2  Kohtuullisen vilkas 40 koiraa (27%)
+1  Erittäin vilkas 35 koiraa (24%)
-1a Häiritsevän vilkas 3 koiraa (2%)
-1b Hieman välinpitämätön
-1c Impulsiivinen 5 koiraa (3%)
-2  Välinpitämätön
-3  Apaattinen

VII KOVUUS (kerroin 8) 78% ihannearvosanassa, 22% muu arvosana
+3  Kohtuullisen kova 16 koiraa (11%)

+2  Kova 1 koira (1%)
+1  Hieman pehmeä 99 koiraa (67%)
-1  Erittäin kova
-2  Pehmeä 31 koiraa (21%)
-3  Erittäin pehmeä 

VIII LUOKSEPÄÄSTÄVYYS (kerroin 15) 85% ihannearvosanassa, 15% muu arvosana
+3   Hyväntahtoinen, luoksepäästävä, avoin 76 koiraa (52%)

+2a Luoksepäästävä, aavistuksen pidättyväinen 49 koiraa (33%)
+2b Luoksepäästävä, hieman pidättyväinen 19 koiraa (13%)
+1   Mielistelevä
-1a  Selvästi pidättyväinen, ei yritä purra 3 koiraa (2%)
-1b Selvästi pidättyväinen, yrittää purra
-2  Hyökkäävä
-3  Salakavala

LAUKAUSPELOTTOMUUS 50% ihannearvosanassa, 50% muu arvosana
+++ Laukausvarma 74 koiraa (50%)

++    Laukauskokematon 42 koiraa (29%)
+      Paukkuärtyisä 6 koiraa (4%)
–       Laukausaltis 25 koiraa (17%)
– –     Laukausarka

Yhteenveto tuloksista
Missä on onnistuttu parhaiten ja mihin on syytä kiinnittää huomiota tulevaisuudessa yhdistelmiä suunniteltaessa:

II TERÄVYYS                          97% ihannearvossa,   3% muu arvosana
V HERMORAKENNE             92% ihannearvossa,   8% muu arvosana
VIII LUOKSEPÄÄSTÄVYYS    85% ihannearvossa, 15% muu arvosana
III PUOLUSTUSHALU           79% ihannearvossa, 21% muu arvosana
VII KOVUUS                           78% ihannearvossa, 22% muu arvosana
VI TEMPPERAMENTTI          71% ihannearvossa, 29% muu arvosana
I TOIMINTAKYKY                  69% ihannearvossa, 31% muu arvosana
IV TAISTELUHALU                69% ihannearvossa, 31% muu arvosana
LAUKAUSPELOTTOMUUS   50% ihannearvossa, 50% muu arvosana
Kokonaisuudessa heelerit 76,5% ihannearvossa, 23,5% muu arvosana

Yli 75 pistettä on saanut 126 testattua heeleriä (86 % testatuista).
Uusintamahdollisuuden eli alle 75 pistettä on saanut 21 heeleriä (14 % testatuista).