Ohjeita uroksen omistajalle

Lancashire heelerin hyvin pienen suvullisen varannon vuoksi olisi toivottavaa, että mahdollisimman monella terveellä ja hyväluonteisella koiralla olisi mahdollisuus kerran elämänsä aikana saada jälkeläisiä. Tarkoituksena ei ole määrän lisäys vaan suvullisen varannon laajentaminen. Rodulle tärkeää olisi, että mahdollisimman monen uroksen silmät ja polvet tutkittaisiin aikuisiällä, yli 3-vuotiaana.

Koiralla tulisi olla mahdollisuus osoittaa hyvä hermorakenteensa ja toimintakykynsä jonkinlaisen luonnenäytön myötä ja toivottavaa olisi myös, että koiralla olisi vähintään yksi virallinen näyttelyarvostelu. Tarkempia tietoja kaikista edellä mainituista ja muistakin terveyteen ja rodun suvulliseen varantoon liittyvistä seikoista tarkemmin kohdassa Ohjeita nartun omistajalle.

Ihanne olisi, että yhdellä lancashire heelerillä olisi Suomessa noin 10 jälkeläistä elinaikanaan. Uroksia toivotaan säästettävän käytettäväksi osittain myös vanhemmalla iällä. Rodun silmäsairauksista vakavin, linssiluksaatio, ilmenee yleensä vasta 3-6 vuoden iässä, vanhempi koira on aina pienempi riski.

Uroksenkin omistajan on hyvä tutustua lancashire heelerin jalostuksen tavoiteohjelmaan (JTO), joka sisältää paljon tietoa rodusta ja kaikille yhteisen suunnitelman rodun tulevaisuuden turvaamiseksi. JTO sisältää myös rodun 1.1.2007 voimaan astuneen PEVISAn, perinnöllisten vikojen ja sairauksien vastustamisohjelman, joka sisältää vaatimuksia rekisteröitävien pentujen vanhemmille:

Pentujen vanhemmista tulee olla polvitarkastuslausunto ja astutushetkellä voimassa oleva silmätarkastuslausunto. Silmätarkastuslausunto ei astutushetkellä saa olla 6 kk vanhempi. Perinnöllistä kataraktaa, linssiluksaatiota, PRA:ta, tai PHTVL/PHPV -sairauden asteita 2-6 sairastavan koiran jälkeläisiä ei rekisteröidä. Myöskään tulkinnanvaraisen linssiluksaatiotuloksen saaneen koiran (aste 0) jälkeläisiä ei rekisteröidä. Koiralla saa pentujen rekisteröintihetkellä olla korkeintaan 20 jälkeläistä Suomessa. Viimeinen sallittu pentue voidaan kuitenkin rekisteröidä kokonaisuudessaan.

HUOM! Lisäyksenä katarakta 1.1.2010 alkaen.

Uroksen omistajalla on aina päätösvalta uroksensa käytöstä. Urosta ei tulisi antaa huonokuntoisella tai luonteeltaan epätyypilliselle nartulle.

Uroksen omistajan toivotaan olevan myös rehellinen ja poistavan jalostuksesta koira, jos se jättää pentuihinsa merkittävästi jotain sairautta tai virhettä.


Lancashire heelerien rekisteröinnit, sukutaulut, terveystutkimustulokset, koe- ja näyttelytulokset löydät Suomen Kennelliiton jalostustietojärjestelmästä: KoiraNetistä.

Apua ja neuvoja mm. mahdollisten terveysriskikoirien kartoituksesta sukutauluista ja muissa jalostukseen liittyvissä asioissa antaa jalostustoimikunta.

heeler.jalostustoimikunta@gmail.com

Jalostustiedustelulomake

Lisää ohjeita ja tarvittavia lomakkeita Linkit ja suositukset-sivulta

Kuva: Lasse Myllylä

Kuva: Katriina Neva

ylös